Me tuppisuut hengenheimolaiset
Kahden ihmisen kohtaamistilanteen vaihtoehdot tuovat mieleen sattumuksen Länsi-Kanadasta, British Columbiasta, jossa olin autoilemassa pikkuteitä. Oli leppeä kesäilta, ei kiirettä, ja nautin niin maisemista, että huomasin ajelleeni lähes asumattomalle seudulle harhaan. Tie päättyi pienen harmaantuneen mökin pihaan. Menenpä kysymään sieltä. Ovi oli lukitsematta, tuvassa ei ketään. Huutelua: 'Anybody here?'. Peräkamarista köpittelee vanha mies, joka kysyy laulavalla erikoisella englannilla asiaani. Siksi en malta olla kysymättä, mistä maasta hän on kotoisin. 'From Finland'. Vaihdan oitis suomenkieleen. Hän puhuu kuin jotain vuosisadan alun tai 1800-luvun lopun suomea, hitaasti, sanoja etsien. 'Sauna on lämmin, kylpemään'. Hän on ujo, tahtoo koko ajan palata peräkamariinsa, jutustelusta ei tahdo tulla mitään. No, saunaan, joka on puron vierellä, ikivanhan tuntuinen. Papparainen ei suostu tulemaan saunaan vaikka kuinka ehdottelen.
Otan tosi nostalgisia tuoksuja sisältäviä löylyjä monta kertaa. Välillä vilvoittelemaan matalaan kristallinkirkkaaseen hiekkapohjaiseen puroon. Kymmenet vaaksan mittaiset kalat tulevat uteliaina näykkimään varpaitani ja vähitellen pelottomina ihan joka paikkaa. Tai no, melkein joka paikkaa. Aivan hievahtamatta puron pohjalla maatessani ne pehmeillä suillaan käyvät läpi ihoa kuin saunanpuhtaasta ihosta jotain syötävää löytäisivät. Merkillinen ja ihastuttava ilmiö.
Saunasta tupaan palattuani kahvi odottaa pöydässä. Isäntä käy kamaristaan kysymässä, onko kaikki hyvin, mutta palaa heti takaisin. Hän ei uskaltaudu enempiä juttelemaan, vaikka vaikuttaakin ystävälliseltä ja ilahtuneelta yllätysvieraastaan. Haikein mielin, kuin aikamatkan vuosisadan alkuun tehneenä, jatkan matkaa auringon punatessa maisemaa.
Tuo odysseia muistui mieleeni, koska siinä kaksi hengenheimolaista kohtaa toisaalta tutussa (perussuomalaisen maisemaa), toisaalta kuitenkin vieraassa ympäristössä (muut ihmiset puhuvat vierasta kieltä). Siitä jäi unohtumaton muisto, vaikka emme voineetkaan kommunikoida enempää. Mitähän hänen mielessään todella liikkui?
Tämä tosi sattumus on eräänlainen kartta tai analogia tämmöisestä meidän tilanteesta ja sen jatkomahdollisuuksiin liittyvistä peloista. Saatoit ymmärtää sen tarkoitetulla tavalla, mutta kuvaanpa silti. Elämme tavallaan vieraiden ihmisten joukossa, joiden maailmankäsitys on erikielinen kuin meidän. Olemme tottuneet siihen, ja elämme tyytyväisinä. Joskus kuitenkin Sinulla käy mielessä, että olisipa joku, joka kokisi ympäristöä ratkaisevasti enempi samoilla mielikuvilla kuin Sinä. Kun sitten lähes sattuman oikusta törmäämme toisiimme me lähes 'samankieliset', niin saattaa sittenkin ilmetä jokin este, joka paljolti estää viestintämme. Vain ulkoiset seikat merkitsevät ja toimivat , ja kohtauksesta jää haikea muisto. Luultavasti tuon kanadansuomalaisen vanhuksen kommunikaation este oli mielen sopukoissa, jokin syy, joka aiheutti niin eriskummallisen voimakkaan ujouden. Meillä se voi olla moni muu, yleensä ehkä alitajunnassa, geeneissä oleva seikka, joka pistää meidät tuntemaan voimakasta sympatiaa tai antipatiaa ilman mitään pinnallisesti katsoen järkevää syytä. Tai se voi olla pelko: olemme haavoittuvia, jos päästämme jonkun lähelle ja luottamustamme käytetään väärin.
Meille saattaa käydä noin, olemme yksin ainutlaatuisessa elämämme maisemassa.