Kun hanhenpoikanen ottaa äidikseen minkä vaan liikahtavan esineen
Konrad Lorenz:Eläimet kertovat , Eläinten käyttäytyminen tiedemiehen tulkitsemana (Kustannusosakeyhtiö Tammi Hki) s, 141-142 . Kirjasta lainataan sähkölämpötyynyn alta vastakuoriutuneen merihanhen ensimmäisiä hetkiä munankuoren ulkopuolella, Konrad Lorenzin kertomana:
"Pää vinossa se katseli suurella tummalla silmällään ylös kohti minua, yhdellä silmällä, sillä useimpien lintujen tavoin merihanhikin katselee vain toisella silmällä, jos se tahtoo tarkastella jotakin oikein perusteellisesti. Kauan, hyvin kauan hanhilapsi katseli minua. Ja kun liikahdin ja lausuin lyhyen sanan, tuo jännittynyt tarkkaavaisuus laukesi siinä samassa, ja pikku hanhi tervehti minua: kaula kurotettuna kauas eteen ja niska sisäänpainettuna se äänsi hyvin nopeasti ja monitavuisena merhanhien 'yhteydenpitoäänen', joka tuon pikkaraisen nokasta kuulosti vienolta, innokkaalta kuiskuttelulta. Se tervehti tarkalleen, kerrassaan pienintä piirtoa myöten tarkalleen samalla tavoin kuin täysikasvuinen merihanhi ja niin kuin se itse joutui vielä tuhansia kertoja elämänsä varrella tekemään. Mutta se tervehti myös kuin olisi jo tuhansia kertoja täten tervehtinyt. Parhainkaan tämän seremonian tuntija ei olisi voinut huomata, että se suoritti sen aivan ensimmäistä kertaa elämässään. En vielä tiennyt, mitä raskaita velvoituksia olin itselleni ottanut antaessani tumman pikku silmän tarkkailla itseäni ja laukaistessani ajattelemattomalla sanallani ensimmäisen tervehdysseremonian."
Tuon seremonian tuloksena hanhenpoikanen piti Konradia emonaan, mikään muu ei kelvannut emoksi, esim. kesyhanhen hoivista se hädissään taapersi heti Konradin perään ja seurasi häntä kaikkialle. Mikään ei saanut poikasta muuttamaan käsitystään, että Konrad on sen emo, vaikka Konrad yritti hyvin monia tapoja.
Jossain toisessa teoksessaan Konrad Lorenz kertoo tapauksesta, jossa tuossa tärkeässä elämänhetkessa poikaset näkivät pahvilaatikon, joka liikahti. Siitä lähtien ne uskollisesti seurasivat Konradin narussa vetämää pahvilaatikkoa täsmälleen niin kuin se olisi niiden emo.
-------
Kun Liisa ottaa ystäväkseen minkä tahansa, jossa on 'se jokin'
Onkohan Sinulla sama tilanne: elämänvaihe, jossa etsit elämänkumppania tai ystävää. Otat elämänkumppaniksesi kohteen, joka 'liikahtaa näkökentässäsi sopivasti' sillä hetkellä, kun olet aktiivisesti etsimässä häntä? Kohteen, jossa on 'se jokin'? Ja kun tuo kriteeri on täytetty, millään muulla ei ole väliä? Siinä yhteydessä Sinua eivät kiinnosta muut ominaisuudet, riittää ainoastaan 'se jokin'? (Hanhenpojalla siis kohteen liikahdus on 'se jokin', mutta sitähän sille ei kukaan voi kertoa). Voisi leikkisästi kuvitella toisen hanhenpoikasen kysyvän pahvilaatikkoa seuraavalta kaveriltaan, miksi hän on saanut äidikseen tuollaisen laatikon. 'Siinä on se jokin, en osaa tarkemmin selittää sinulle'. 'Miksi sinun äitisi on tuollainen kulmikas ja kova, ja minun höyheninen ja pyöreä?' 'ei niillä ominaisuuksilla ole minulle merkitystä'.
Kun näet tai luulet näkeväsi kumppanissasi tuon ominaisuuden 'sen jonkin' (ehkä ominaisuusyhdistelmän), niin tuletko sokeaksi muille ominaisuuksille? Väitetään hyvin perustein, että rakkaus on sokea, siis että rakastunut ei näe kumppanissaan negatiivisia piirteitä. Selität ehkä itsellesi ja muillekin, että muut ominaisuudet eivät ole tärkeitä Sinulle.
Internetin avulla tapahtuvassa kumppanin tai ystävän hakemisessa on tästä sokeutumissyystä jopa vakavia vaaroja mielenterveydellekin.. Ystäväilmoituksia seuraava ja käyttävä Liisa saattaa olla elämänhetkessä, joka vastaa tuota hanhenpoikasen tuijotusta. Kun sitten Liisa näkee, tai luulee näkevänsä 'sen jonkin' jossain ilmoitus- tai vastaustekstissä, hänellä on suuri vaara tulla sokeaksi havaitsemaan ja tiedostamaan ilmoittelijan muita ominaisuuksia ja niiden merkitystä parisuhteelle. Kun Liisa on tavallaan hetkessä valinnut kumppaniehdokkaakseen ja huomaamattaan ehkä jopa kumppanikseen Pekan muutaman ilmoitusrivin perusteella (tietämättä siis tarkemmin, miksi valinta tapahtui), niin sen valinnan jälkeen Liisan aivot pyrkivät vähättelemään Pekan negatiivisia ominaisuuksia, joita hän vähitellen saa Pekasta internetin välityksellä. Positiivista uutta tietoa Pekasta Liisa korostaa paljon. Ne Pekan ominaisuudet, joista Liisalla ei ole tietoa, Liisa täytää toiveittensa mukaisilla hyvillä ominaisuusarvoilla. Liisalle muodostuu todella kaunis toivekuva Pekasta, Pekka on Liisan sydämen valittu, jolle kerrotaan kaikki intiimitkin asiat luottamuksella. Kun sitten Liisa tapaa Pekan, saattaa olla jymy-yllätys, kun Liisa yhtäkkiä huomaa eron haavekuvansa ja todellisen Pekan välillä. Liisalle saattaa tulla jopa hoitoa vaativia mielenterveysongelmia. Jos Sinusta tuntuu nyt todella ahdistavalta tämmöisen tapauksen uhrina, ota yhteys terveyskeskuksen omalääkäriisi ja kerro avoimesti pulmasta, äläkä häpeä sitä. On suuri helpotus huomata, että sitä kautta löytyykin ymmärtäviä ihmisiä, jotka todella haluavat auttaa Sinua, ja yhteistyössä heidän kanssaan pääset tapauksen yli.
Edellä Pekka saattaa olla ihan vilpittömässä mielessä pyrkien mielestään asiallisin keinoin tavoitteisiinsa. Asia erikseen ovat vielä tapaukset, joissa Pekan tilalla onkin ilmiselvä huijari, esim. teini-ikäinen tyttö tai poikaporukka, joka pitää hauskaa, tai mahdollisesti jopa naisten rahoja yms metsästävä klassinen Casanova.
Tämmöisen 'rakkaus on sokea'-ilmiön huomaat seuratessasi vastarakastuneita pareja: he tuijottelevat toisiaan silmiin ah niin onnellisina, ja kumppani on todella täydellisen tuntuinen ihminen, mitään vikaa ei hänessä ole. Silmät aukeavat sitten vasta arkielämässä vähitellen. Tuollainen auvoinen silmiintuijotteluvaihe on kuitenkin elämän ihanimpia kokemuksia...Ja vaarahan on pienempi, jos tietää itse olevansa 'sokea' ja toimii sen mukaisesti.
'Rakkaus on sokea'-ilmiöstä on ratkiriemastuttava esimerkki elokuvan Piukat paikat loppukohtauksessa (Marilyn Monroe, Tony Curtis, Jack Lemmon mm.). Pieni upporikas huvijahdin omistama mies oli korviaan myöten rakastunut Jack Lemmonin näyttelemään pitkään 'naiseen'. He tanssivat autioituvalla rantakasinolla tuntikausia tangoa argentiinalaiseen tapaan. Kun 'naisen' oli aika paljastaa kortit ja vetäytyä, ei mitkään syyt enää saaneet sammumaan jahdinomistajan tunteiden paloa, ei edes viimeinen tieto, että tunteiden kohde onkin naiseksi pukeutunut mies! 'Kukaan ei ole täydellinen', oli hänen ikimuistettava loppurepliikkinsä onnellisen rakastuneen ilmeen kera.